maanantai 9. helmikuuta 2015

Pikakirjoneuletta

Kirjoneulesukista jääneet Tukut oli suunniteltu käytettäväksi johonkin kirjoneuleeseen ja kun valkoinen väri lopulta saapui Kerään, totesin hyvää kannattaneen odottaa. Vuosia sitten olen neulonut alpakkaisen villatakin jossa on vastaava trio-jäätelöä muistuttava värikolmikko, herkullinen, eikö totta? Viikonloppuna oli harvinainen tilaisuus istua ensin autossa ajamatta sitä ja sitten koulutuksessa, joten tämä pipo valmistui lähes itsestään. 

Mallineule Fair Islen neulemallit -kirjasta. Ihan tyylipuhdasta Fair Isleähän tämän ei voi sanoa olevan, taustassa sentään edes vähän yritystä, mutta omaa silmää miellyttää näinkin.




keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Kuiskaus ja Keisarin morsiamen uudet vaatteet

Vuoden ensimmäiset valmistuneet esittelyssä. Oikeastaan harmaa villatakki taisi valmistua jo viime vuoden puolella, ennen tunikaa, mutta, ylläri, kuvat puuttui.. Ohjeena Whisper Cardigan Interweave Knits Spring 2009. Tämän takin on tehnyt yksi jos toinen, mutta nyt osui omalla kohdalla tarve ja oikea lanka kohdalle, lehtikin löytyi pienen kaivelu jälkeen, näyttää olevan samasta numerosta pitsihuivi puikoilla :) Lankana Louhittaren luolan Väinämöinen, meni melko tasan 2 vyyhtiä. Pituutta olisi voinut olla hieman enemmän, mutta lankaa oli nyt tällä kertaa tämän verran. Ohjeessa suositus taisi olla paljon ohuemmalle langalle, joten pienensin silmukkamääriä mennessä, tai oikeastaan jo alussa, lyhyet trumpettihihat ei iskenyt.



Myös kauan odotettu taloyhtiön putkiremontti on saapunut ja stressiä lisää siinä sivussa itse toteutettu keittiöremontti. Stressiä onneksi edes vähän vähentää se, että naapurini ovat vuorostaan perustaneet putkiremontti&vesivahinko-evakkolan :) Tämä sijaitsee siis samassa taloyhtiössä ja paitsi että pääsen fiilistelemään jo remontoitua kylpyhuonetta, saan viettää evakkoaikaa Elviksen kanssa, vesivahingon kuivatuksen ajateltiin olevan liikaa kisulle. Itse olen osan viikosta poissa ja olen sallinut Elviksen lainata sänkyäni. Sensijaan sohvalla lempipaikkamme on sama ja ken takamuksensa nostaa se paikkansa menettää. Tässä Elvis testaakin asettelemiani tassutyynyjä sohvalla.


Talven ongelmiin mekko-leggins-avosuinen-kenkä yhdistelmällä kuuluu pikkukivet. Kävellessä teräväreunaista hiekotussoraa kun tuppaa kertymään kenkiin kourallisen verran ja tietty jossainpäin lumihankikin pyrkii sisään. Tähän hätään valmistui säärystimet. Ohjeena kaavioon on Ullaneuleessa julkaistut Keisarin morsian sukat. Lankana Tuku Wool, alle kerä kumpaakin väriä meni. Resorit tein erivärisiksi, niin voi sitten pohtia onko pinkimmällä vai ruskealla päällä.