lauantai 23. toukokuuta 2015

Pienillä palmikoilla

Dropsin villa-alen aikaan hamstrasin Big Merinoa ison villatakin verran. Tai oikeastaan niin paljon kuin kaupassa oli, ja se oli juuri riittävästi, eli mallia piti miettiä huolella. Erityisesti kun halusin palmikoita ja pintaneuletta ja taskut ja ison kauluksen ja pitkät hihat.. Jo pelkästään vyö imaisi lähes 2 kerää lankaa.

Koko oli mietitty sopivaksi, ja langanpäätkin päättelin urhoollisesti ja kokoajan ajattelin, että tuliko sittenkin liian pieni, erityisesti hihat vaikutti nafteilta. Toki palmikot oli rutussa ja pingotus ratkaisi kaikki ongelmani ja mikä parasta muutti takin kissanpennunpehmeäksi. Valmistumisaika olikin oiva, säät ovat olleet vielä sopivan viileät villatakille ja paksut talvitakit on voinut heittää nurkkaan.

Tämä takki tosin on varmasti yhtä ihana syksylläkin, niin nyt voisi kesä jo tulla! 


lauantai 2. toukokuuta 2015

Kuiskaus kevätpäivään

Citius, Altius, Fortius. Olympialaisten tunnuslausahdus neuleeksi käännettynä; Uudelleen, Toimivammin, Paremmin. Sitä on se kun lähdin tekemään ensimmäistä samanlaista hyväksi havaitusta. Whisper cardi siis toistamiseen puikoilla. Lankana Isager Twinni tuollaisessa kaurapuuron värissä. Kulutus alle puolitoista vyyhtiä. Lanka on tuntumalta pehmeän rouhea ja valitsin langan paksuuteen nähden hieman isomman puikon ilmavan lopputuloksen saavuttamiseksi. Etureunaan ei levennyksiä tullut juuri lainkaan, reunassa kulkee 9 s verran 1o kiertäen 1n resori ja etureunaan on tehty pituutta lyhennetyin kerroksin. Eli varsin erilainen lopulta kuin edeltäjänsä. Ja molemmat ehdottomia käyttöneuleita! Kuvat otti Lankakauppa Kerän Jonna. Ja viimeisen kuvan perusteella, eikö niin, että äkkilähtö aurinkoon tulisi tarpeeseen?! :)